Archive

Posts Tagged ‘lammas’

Karitsan kare, kesäkurpitsa-porkkananeliöt, juustoinen punajuurivuoka ja punaviinikastike

Karitsan kare, kesäkurpitsa-porkkananeliöt, juustoinen punajuurivuoka ja punaviinikastike

Karitsan kare, kesäkurpitsa-porkkananeliöt, juustoinen punajuurivuoka ja punaviinikastike

Lauantaina herkuteltiin tattikeiton lisäksi karitsan kareella, kesäkurpitsa-porkkananeliöillä, juustoisella puanjuurivuoalla ja punaviinikastikkeella. Erityisesti punajuurivuoka oli meidän kaikkien mieleen.

Karitsan kare

Marinadin ohje: Aura Liimatainen. Paisto ja valmistus: äiti

  • 1 kg lihaa (karitsan karetta)

Marinadi

  • 2 rkl öljyä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl tomaattisosetta
  • 1 murskattu valkosipulinkynsi
  • 2 maustemittaa timjamia
  • 1 maustemitta mustapippuria
  • Pinnalle: 3/4 tl suolaa

Sekoita marinadin ainekset muovipussissa tai soikeassa vadissa ja pane liha siihen maistumaan vähintään pariksi tunniksi, mieluummin vuorokaudeksi. Kääntele välillä niin, että liha maustuu tasaisesti.

Paista kare molemmin puolin niin että pinta sulkeutuu ja uuniin 200 asteeseen 15 min. Sitten anna vetäytyä 10 min ja leikkaa annospaloiksi. Tarjoile.

Kesäkurpitsa-porkkananeliöt

Kesäkurpitsa-porkkananeliöt

Kesäkurpitsa-porkkananeliöt

Ohjeen alkuperä: Hyvän olon keittokirja – vireyttä vihanneksista (Valitut Palat)

16 pientä neliötä

  • 1 tl oliiviöljyä
  • 1 iso sipuli hyvin hienonnettuna
  • 1 iso kesäkurpitsa n. 1 cm:n viipaleiksi leikattuna
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 isoa kananmunaa
  • Runsas 0,5 dl (maitoa) kermaa
  • 3 keskikokoista porkkanaa kuorittuina, raastettuina ja kuiviksi paineltuina
  • 2,5 dl (100 g) cheddaria raastettuna
  • 1 rkl tilliä hienonnettuna

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele halkaisijaltaan 18 cm:n pyöreä tai neliskulmainen piirasvuoka ohuesti öljyllä. Kuumenna öljy keskilämmöllä pinnoitetussa paistokasarissa. Lisää sipuli ja hauduta noin kolme minuuttia tai kunnes se pehmenee. Sekoita joukkoon kesäkurpitsa. Lisää hiukan levyn lämpöä ja jatka kypsentämistä 8-10 min tai kunnes viipaleet pehmenevät ja kaikki liemi haihtuu. Mausta seos ripauksella suolaa ja jätä odottamaan.

Vatkaa kananmunat isossa kulhossa sekaisin. Lisää kerma ja jäljellä oleva suola. Sekoita joukkoon porkkanaraaste, kesäkurpitsa, juusto ja tilli. Levitä seos piirasvuokaan.

Kypsennä piirasta n. 45 min tai kunnes se on keskeltäkin hyytynyt. Nosta piiras hiukan jäähtyneenä leivinristikolle ja jäähdytä ainakin 10 min ennen paloittelua. Tarjoa piiras lämpimänä tai huoneenlämpöisenä.

Juustoinen punajuurivuoka

Juustoinen punajuurivuoka

Juustoinen punajuurivuoka

Ohjeen alkuperä: Helsingin Sanomat 15.12.2005

  • 800 g raakoja punajuuria
  • 1 pieni tlk ananasmurskaa
  • 100 g sinihomejuustoa
  • 1 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 2 dl kermaa

Kuori punajuuret ja leikkaa ne ohuiksi tikuiksi tai pieniksi kuutioiksi. Yhdistä kulhossa punajuuret, ananasmurska liemineen sekä murennettu sinihomejuusto ja mausteet. Sekoita joukkoon kerma.

Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Kypsennä 200 asteessa n.tunti. Kytke virta pois ja anna vetäytyä uunissa vielä hetken.

 

Punaviinikastike

Ohje: Aura Liimatainen

  • 0,5 pientä sipulia
  • 0,5 tl viherpippuria tai
  • 1 maustemitta valkopippuria
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 3,5 dl vettä
  • 1 lihaliemitiiviste
  • 1 tl tomaattisosetta
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1,5 dl punaviiniä
  • (suolaa)
  • (timjamia)
  • (+ rosmariinin oksa)

Kuori ja hienonna sipuli hyvin hienoksi. Kiehauta sipulisilppu murskatun viherpippurin kanssa kuumassa rasvassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita pari minuuttia. Varo ruskistamasta.

Lisää vesi, lihaliemitiiviste, tomaattisose, soija ja punaviini. Kiehauta kastike voimakkaasti vatkaten ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 10 min.

Hiero kastike siivilän läpi, jos haluat siitä sileän. Lisää tarvittaessa vähän suolaa ja ripaus timjamia. Vatkaa lopuksi sekaan ruokalusikallinen voita kastikkeen kirkastamiseksi.

Lampaan niskaa punaviinikastikkeessa

Perjantain keisari

Perjantain keisari

Olen ollut viikonlopun sukuloimassa vähäsen. Perjantaina kotiin tullessa odotti ihana caesar-salaatti. Käytämme molemmat äitini kanssa samaa caesar-salaatinkastikeohjetta joka on vaan niin hyvää. Krutonkien sijasta lisäämme salaatin päälle pähkinöitä ja itse lisään vielä lusikallisen tai pari hampunsiemeniä. Ihan mielettömän hyvää! Caesar-salaatinohje löytyy kokonaisuudessaan aikaisemmasta postauksestani.

Lauantaina teimme porukalla halstrattua nieriää, siitä teen vielä erillisen postauksen tässä ihan lähihetkinä. Sunnuntaina vuorossa oli tosiaan lampaan niskaa punaviinikastikkeessa.

Alkuperäinen ohje lampaan miekalla kastikkeineen löytyi maku.fi -sivustolta ja muokkasimme sitä aavistuksen. Alkuperäisestä ohjeesta näytti myös ainesosaluettelosta puuttuvan sipuli joten lisäsimme sitä fiiliksen mukaan.

Lampaan niskaa, uunijuureksia ja parsakaalimoussea

Lampaan niskaa, uunijuureksia ja parsakaalimoussea

Lampaan niskaa punaviinikastikkeessa

4 annosta

  • 5 kpl valkosipulinkynttä
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 2 dl punaviiniä
  • 8 dl lihalientä
  • 1 rkl mustapippuria (kokonaisia)
  • 1 kpl laakerinlehteä
  • 1 kpl kanelitankoa
  • 800 g naudan lapaa tai etuselkää (tai karitsan niskaa)
  • 1/2 rkl suolaa
  • 1/2 dl tuoretta minttua (hienonnettuna)
  • 4 rkl tummaa kastikesuurustetta
  • 1-2 sipulia

Kuori ja hienonna sipulit. Kuori valkosipulit. Kuullota sipulisilppua ja valkosipulinkynsiä öljyssä padassa. Lisää joukkoon punaviini ja lihaliemi.

Lisää joukkoon pippurit, laakerinlehti ja kanelitanko.

Ruskista lihat kevyesti pannulla ja mausta ne suolalla. Nosta liemeen hautumaan.

Hauduta lihoja 175-asteisessa uunissa tai hellalla miedolla lämmöllä 2 1/2–3 tuntia.

Lisää loppuvaiheessa pataan minttu. (Lisäsimme kuivatun mintun pataan jo alkuvaiheessa kun kaupasta ei löytynyt tuoretta).

Poista lihat varovasti padasta ja siivilöi liemi.

Suurusta liemi ja tarkista maku. Tarjoile suurustettu liemi kastikkeena lihan ja esimerkiksi ruusukaali-papupaistoksen kanssa.

Lisäsimme liemeen suurustusvaiheessa lorauksen punaviiniä ja suosittelen samaa toimenpidettä muillekin. Maku oli loistava ja liha mureaa!

Sama annos, vähän eri kulmasta :)

Sama annos, vähän eri kulmasta :)

Parsakaalimousse

  • 1 iso parsakaali
  • loraus kermaa
  • nokare voita
  • (suolaa)

Keitä tai höyrytä parsakaali kypsäksi. Kaada vesi pois. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää joukkoon reilu nokare voita ja kermaa kunnes koostumus on sopiva. Nauti :) Tähän voi lisätä ripauksen suolaa, mutta mielestäni mousse ei yleensä kaipaa suolaa.

Uunijuurekset

  • punajuurta
  • juuriselleriä
  • porkkanaa
  • lanttua
  • oliiviöljyä
  • yrttisuolaa

Pilko juurekset sopiviksi paloiksi ja levitä voidellulle pellille tai voideltuun vuokaan. Roiski päälle ruokaöljyä ja ripottele hieman yrttisuolaa (tai esim. tavallista suolaa ja yrttejä) ja sekoita. Äitini paistaa punajuuret erillisessä vuoassa, mikä on loistava keksintö. Näin juurespaistoksesta ei tule kauttaaltaan pinkkiä. Juurekset sekoitetaan keskenään juuri ennen tarjoilua. Paista parissa sadassa asteessa kunnes juurekset ovat kypsiä.

Tämä on hyvä matalan GI:n ruoka. Tiukan LCHF:n noudattajat voivat skippaa uunijuurekset tai korvata ne uunivihannespaistoksella.

Loistava viinivalinta lampaan kera: Ripasso Valpolicella

Loistava viinivalinta lampaan kera: Ripassa Valpolicella

Fenkoligratiini, lammaskebakot ja marjagino

Fenkoligratiini, lammaskebakot ja kreikkalainen salaatti

Fenkoligratiini, lammaskebakot ja kreikkalainen salaatti

Aiemmin tällä viikolla Kallen veli vaimoineen kävi meillä illastamassa. Tarjolla oli hieman eksoottisempi valikoima pääruokaa sekä sitten perinteisempiä makuja jälkkärinä. Fenkoligratiinin sekä lammaskebakoiden ohjeet löytyivät Ulrika Davidssonin kirjasta LCHF på mitt sätt (Bonnier Fakta). Pääruoan kanssa tarjoilimme kreikkalaista salaattia.

Fenkoligratiini

Fenkoligratiini

Fenkoligratiini

  • 3 fenkolia
  • 2 dl kermaa
  • 0,5 g sahramia (1 pss)
  • suolaa
  • valkopippuria
  • 2 dl parmesania raasteena

Laita nyt jo puutikut veteen likoamaan kebakkoja varten ja laita uuni lämpenemään 200°C:een.

Pese ja leikkaa fenkolit ohuehkoiksi siivuiksi. Kiehauta kerma sahramin kanssa kattilassa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon fenkoli ja sekoita hyvin.  Kaada seos voideltuun uuninkestävään vuokaan ja ripottele päälle parmesanraastetta. Paista uunin keskitasolla n. 20 min.

Lammaskebakot

Lammaskebakot

Lammaskebakot

  • 10-12 puutikkua
  • 500 g karitsanjauhelihaa (tai lammasta, molemmat käy)
  • 0,5 dl kermaa
  • 0,5 punasipulia tai 1 pieni
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä

Kuori ja hienonna valkosipuli ja punasipuli. Sekoita jauhelihan joukkoon kerma, valkosipuli, sipuli, hienonnettu rosmariini sekä suola ja pippuri. Muotoile massasta pötköjä ja ujuta puutikku pötköihin pituussuunnassa.

Paista kebakkoja öljyttyllä pannulla ja ruskista ne kauttaaltaan. Asettele kebakot sitten voideltuun uunivuokaan ja paista uunissa 10 min.

Kreikkalainen salaatti

  • Salaattia (esim. jääsalaatti + rucola)
  • oliiveja
  • punasipulia
  • feta-juustoa
  • tomaattia
  • punaista paprikaa
  • kurkkua
  • mustapippuria
Tähän en ajatellut sen kummemmin ohjetta kirjoittaa. Aineksia lisätään oman maun mukaan kunnes salaattia on riittävästi ja ainesten suhteet toisiinsa sopivat :) Tarjoillaan esim. extra virgin oliiviöljyn kera.
Marjagino © Hanna Stolt

Marjagino

Marjagino

  • Vadelmia
  • Mustikoita (käytin tarhamustikoita)
  • Valkosuklaata

Annostele marjat jälkiruokakulhoihin. Raasta päälle valkosuklaata. Paahda suklaa päältä kevyesti pienellä kaasupolttimella. Meillä loppui kaasupolttimen kaasu sopivasti puoliväliin ensimmäistä annosta :) Tämä on tosi herkullinen ja helppo jälkkäri ja kuten kuvasta näkyy, siitä saa helposti kevyemmän version jättämällä valkosuklaan yksinkertaisesti pois. LCHF ja GI-ruokavalioita noudattaville sopiva lisä voisi olla suklaan sijaan kermavaahto vaniljajauheella maustettuna.

Äitienpäivädinneri

Tiedän, että monet tykkäävät käydä juhlistamassa äitienpäivää ravintolassa, mutta meidän perhe on pettynyt tarjoiluihin niin monet kerrat, että tänä vuonna järjestimme dinnerin ihan itse. Pettymykset olemme selittäneet sillä, että ravintolat joutuvat varautumaan väenryntäyksiin parissa erässä ja ovat siten valmistaneet lounaan tai dinnerin sen mukaisesti. Tällaisessa järjestelyssä laatu kärsii määrän mennessä edelle ja lopputulos on harmittava: bulkkikamaa lautasella ja tietoisuus siitä, että tämän kalliin dinnerin sijaan olisimme voineet itse valmistaa paremman kotona. Näin siis toimimme tänä vuonna. Ainoa nolo puoli oli, että ruuasta vastasi tänä vuonna lähinnä äitini itse… Parantamisen varaa on siis vielä ensi vuoteenkin. Ruoka kuitenkin oli moitteetonta ja herkullista, joten laatupuoli korjattiin kerralla kuntoon!

Alkuruoka

Alkuruoka

Alkuruoka-annos

Alkuruoka-annos

Alkuruuaksi tarjoiltiin parmankinkkuun käärittyä vuohenjuustoa. Rulliin oli kietaistu myös oksa rosmariinia kuhunkin. Salaatin päälle roiskuteltiin hieman balsamicoa sekä öljyä. Täytyy sanoa, että tämä oli paras alkuruoka jota olen ehkä jopa vuosiin syönyt! Ohje on Ola Lauritzsonin ja Ulrika Davidssonin keittokirjasta GI Gourmet, joka on hiljattain julkaistu myös suomeksi.

Chèvre-parmanyytit

4 annosta

  • 8 siivua parmakinkkua (tai 4 hieman paksumpaa siivua)
  • n. 75 g chèvreä
  • tuoretta rosmariinia
  • oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa

Levitä parmankinkunsiivut ja lisää noin teelusikallinen chèvreä jokaiselle siivulle sekä yksi rosmariininoksa. Rullaa nyytiksi. Jos parmankinkku menee rikki, voit kääräistä päälle vielä toisen siivun. Laita uuniin 200°C:een n. 10 minuutiksi. Leikkaa nyytit poikittain tai puoliksi. Tarjoile salaattisekoituksen kera. Roiskuttele salaatin päälle hieman oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa.

Pääruoka

Pääruoka

Pääruoaksi syötiin pekoniin kääräisty sisäfilepihvi, viherhomejuusto-kanttarellikastiketta, uunivihanneksia sekä maa-artisokkakastiketta (kuvassa pihvin takana).

Uunivihannekset

Uunivihanneksiksi oli valikoitunut porkkanoita, punajuurta, lanttua.. ainakin. Ainoa vinkki uunivihanneksiin on oikeastaan, että jos käytät punajuurta, paista se erillisessä astiassa ja lisää vasta lopuksi varovasti muiden vihannesten joukkoon. Näin se ei värjää koko annosta rosolliksi. Vihannekset pilkotaan sopiviksi paloiksi, levitellään vuokaan. Päälle hieman öljyä ja mausteita ja sitten uuniin. Mallia voi ottaa lähes mistä vaan pääruoan ohjeesta tässä blogissa :)

Pihvi

Pihvi oli reilun kokoinen sisäfile joka oli kääritty pekoniin ja paistettu mediumiksi. Päällä pippuria ja suolaa.

Maa-artisokkakastike

  • 2 salottisipulia
  • 2 omenaa
  • 5 maa-artisokkaa
  • 1 rkl voita
  • 2 dl omenasiideriä
  • 2 dl kanalientä
  • 2 dl kermaa
  • 1 dl maitoa
  • suolaa ja mustapippuria
Kuori ja pilko sipuli, omenat sekä maa-artisokat. Kuumenna kattilassa voita ja kuullota kasviksia muutama minuutti. Kaada päälle siideri, kanaliemi, kerma ja maito ja anna keittyä kokoon 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
Tämä kastike oli kirjassa alunperin lammasruoan lisäke, joten sopii erinomaisesti varmasti myös lampaan tai karitsan kera.

Viherhomejuusto-kanttarellikastike

Tämä ohje on samasta GI Gourmet -kirjasta ja ohjeessa tarjoiltiin häränfileen kanssa.
  • 2 hg tuoreita kanttarelleja
  • 2-3 salottisipulia
  • 1 rkl voita
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 dl kermaa
  • 0,5 dl vettä
  • 100 g viherhomejuustoa
Leikkaa kanttarellit pienemmiksi paloiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna voita pannulla ja kuullota kanttarelleja n. 5 min.  Lisää sipulit ja jatka paistamista muutama minuutti. Sirottele päälle suolaa ja pippuria.  Lisää kerma ja vesi ja keitä kokoon 15 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa. Murusta joukkoon juusto ja keitä vielä 5 minuuttia.
Jälkiruoka

Jälkiruoka

Jälkiruuaksi saimme näyttävän sitruunaisen pannacottan jonka päällä kimalsi kasa granaattiomenaa. Ihana raikas jälkiruoka! Pannacotta on niin helppo tehdä, että ihmettelen miksei sitä tule tehtyä useammin. Tarkkana saa kuitenkin olla, kuten viimeisin mustikkapannacottakokeiluni osoitti ;)

Sitruunapannacotta ja granaattiomenaa

6 annosta

  • 1 vaniljatanko
  • 2 liivatelehteä
  • 4 dl kermaa
  • 1 sitruunan kuori raastettuna
  • 0,5 sitruunan mehu
  • 2 tl tomusokeria*
  • 0,5 granaattiomenaa

*)Yksi huomio ohjeesta heti alkuun: kaipasimme kaikki pannacottaan hieman lisää makeutta, joten sokeria voisi ehkä käyttää jopa tuplamäärän ohjeen mukaisesta.

Halkaise vaniljatanko kahtia ja kaiva vaniljansiemenet ulos. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kiehauta kerma vaniljatangon sekä vaniljansiementen kera. Lisää sitruunankuori, sitruunamehu sekä tomusokeri. Lisää liivatelehdet ja sekoita. Poista vaniljatanko ja kaada kuuteen lasiin. Laita lasit kylmään vähintään kahdeksi tunniksi. Kaiva granaattiomenan siemenet ulos kuoresta ja jaa ne pannacotta-annosten päälle.

Kiitos äiti :)

Pääsiäisateria: karitsan sisäfilettä ym. herkkuja

Karitsaa, mustia papuja ja fetasalaattia

Karitsaa, mustia papuja ja fetasalaattia

Tänään kokkailtiin pitkästä aikaa kotona. Ruokalistalla oli alunperin chilistä kikherne-linssikeittoa, karitsaa sekä mustikkapannacottaa, mutta parin vastoinkäymisen jälkeen tilanne oli tämä:

  • Alkupala: Chilinen kikhernekeitto
  • Pääruoka: Karitsan sisäfilettä, kermainen kastike, mustia papuja ja fetasalaatti
  • Jälkiruoka: Pari palaa suklaata
Hyvät oli ruuat vaikka alkuperäisestä suunnitelmasta poikkesivatkin. Suklaat oli tämän viikon Berliinin reissulta joten sikäli oli ihan kiva niitä maistellakin. Kikhernekeiton teemme kyllä seuraavan kerran linssien kera ja voi olla että joukkoon sujahtaa vähän porkkanaakin. Karitsan kanssa syöty kastike oli itseasiassa aiemmin tekemämme lampaanpotkan keitinliemestä keitetty kastike. Tuota potkaa tehdessä otimme rasiallisen keitinlientä talteen pakkaseen ja nyt Kalle keitti sitä muutaman tunnin kokoon, siivilöi ja suurusti. Lopputulos oli herkullinen, jopa karamellimäinen kastike joka sopi karitsan kanssa erinomaisesti.
Mustat pavut sen sijaan saattavat jäädä jatkossa pataruokiin. Ihan ne menettelivät tuossa muun ruuan ohessa, mutta eivät herättäneet meissä kummassakaan sen suurempia intohimoja. Tulipahan kokeiltua kuitenkin. Fetasalaatti puolestaan oli hieman yrttisempi versio tavallisesta, Berliiniläisistä yrttisalaateista inspiroituneena. Minttu salaatissa sitoi sen mukavasti muuhun ruokaan ja raikasti makupalettia hieman.
Kikhernekeitto

Kikhernekeitto

Chilinen kikhernekeitto

Tämä ohje on alkuperäisenä Glorian Ruoka ja viini -lehdessä 2/2011. Tämä alla oleva on siis oma muokkauksemme, joka siis sekin oli oikein maukas, mutta ensi kerran lisäämme mukaan myös mm. alkuperäisen ohjeen vihreät linssit (2dl).
Tarvitset
  • 1 punasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 tl juustokuminansiemeniä
  • 1 tl kanelia
  • 1/4 tl chilijauhetta
  • Harissa-mausteseosta (Santa Maria, etniset ruokakaupat myyvät myös)
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • (2 dl vihreitä linssejä)
  • 9 dl kasvislientä
  • 1 prk kuorittuja tomaatteja
  • 4 dl keitettykä kikherneitä (alkup. ohjeessa 2 dl)
  • 2 tl raastettua sitruunankuorta
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 0,5 dl hienonnettua minttua
  • vajaa 0,5 dl tuoretta korianteria
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuleita ja mausteita kattilassa öljyssä muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Käytimme itse reilusti yllä mainittuja mausteita, sillä keitto oli annetuilla määrillä todella miedon makuinen. Lisää joukkoon linssit, kasvisliemi ja kuoritut tomaatit. Anna seoksen kiehahtaa ja vähennä lämpöä. Hauduta seosta keskilämmöllä kannen alla n. 20 min.
Soseuta keitto sauvasekoittimella karkeahkoksi. Lisää kikherneet, sitruunankuori ja -mehu. Anna keiton lämmetä. Mausta tuoreella mintulla.
Keitosta olisi tullut samettisempi jos kaapissa olleet linssit olisivat vielä olleet käyttökelpoisia. Nyt ilman linssejä keitosta tuli kuulaampi, mutta oikein maukas silti. Käytimme tuplamäärän kikherneitä linssien puuttumisen vuoksi.

Karitsa

  • mustapippuria
  • suolaa
  • rosmariinia
  • salviaa
  • paprikaa
Karitsan sisäfileet olivat tyhjiöpakattuina ja valmiiksi leikattuina sopiviksi paloiksi. Painelimme niiden pintaan ylläolevia mausteita, rosmariinia kaikkein reippaimmin ja paistoimme 225°C:ssa kypsäksi. Karitsan kanssa meillä oli tosiaan kermaista kastiketta, joka oli keitetty kokoon aiemman karitsanpotkan keitinliemestä. Keitinlientä jatkettiin lorauksella kermaa ja hieman maizenaa.

Minttusalaatti

  • 0,5 nippua jääsalaattia
  • muutama lehti tammenlehtisalaattia
  • 1 luomutomaattia
  • 0,5 kurkku
  • kourallinen mintunlehtiä
  • muutama kirvelin lehti
  • auringonkukan versoja
  • 1 pkt Arlan Apetina fetajuustoa oliiveilla
Revi salaatit kulhoon. Pilko kurkku ja tomaatti ja lisää nekin kulhoon. Nypi mintunlehdet erilleen toisistaan. Lisää yrtit ja auringonkukan versot salaattiin. Sekoita. Lisää lopuksi fetakuutiot salaattiin ja sekoita varovasti. Voit tarjota pakkauksen maustetun öljyn salaatinkastikkeena halutessasi.
Karitsaa eri suunnasta :)

Karitsaa eri suunnasta :)

Ruuan kanssa maisteltiin punaviiniä. Masi Contasera Amarone classico, 2006 sopi ruokaan erityisen hyvin. Viini oli pehmeän täyteläinen, mutta piti silti hyvin pintansa voimakkaan makuiselle ruualle.
Masi Contasera Amarone, 2006

Masi Contasera Amarone, 2006

Ainiin ja se jälkiruoka? No, unohdin pannacottan tekemisen kultaisen säännön: Tee pannacotta aina edellisenä iltana! Käytännössä meillä on parhaillaan täysi annos mustikkapannacottaa jääkaapissa hyytymässä. Se jää nyt sitten huomiselle maisteltavaksi, ei sekään väärin ole :) Palaan ohjeeseen heti kun jälkkäristä on kuvamateriaaliakin.

Lampaan lapaa padassa ja suppilovahverorisotto

Lampaan lapaa padassa ja suppilovahverorisotto @ Hanna Stolt

Lampaan lapaa padassa ja suppilovahverorisotto

Ostin hetken mielijohteesta perjantaina ahvenanmaalaista lampaan lapaa Stockan Herkusta. Yksi lampaan lapa maksoi n. 13 € joten eipä ole kallista lihaa. Tänään sitten keittelin ja hauduttelin sitä mausteliemissä ja tuli kyllä hyvää ja mehukasta lihaa! Viereen vielä vähän suppilovahverorisottoa niin ei ollut sunnuntain ruuissa valittamista. Pataruoat on muutenkin ihan mahtavia, kun ne vaativat hyvin vähän tekemistä, ja siinä päivän mittaan kaikkea muuta hääräillessä uunissa muhii mielettömiä herkkuruokia.

Lampaan lapa

(3-4 hengelle)

  • 1 lampaan lapa
  • 4 laakerin lehteä
  • 1 tl maustepippureita kokonaisina
  • 1 tl mustapippureita kokonaisina

Keitä lapaa kattilassa niin että se juuri peittyy veteen. Keitä miedolla lämmöllä n. 1,5 h ja kerää välillä pois pintaan nouseva vaahto. Vaahdolla ei oikeastaan muuten ole väliä, mutta liemestä tulee kirkkaampi ja siten kivemman näköinen.

Kun 1,5h alkaa olla täynnä, voit valmistella seuraavaa vaihetta, jonka ainekset tulevat tässä:

  • 4 isoa porkkanaa
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipuli (siis kokonainen)
  • green harissa -maustetta (tai vaihtoehtoisesti minttua ja muita yrttejä)
  • ripaus rosmariinia
  • ripaus timjamia
  • pieni nippu tuoretta tai kuivattua persiljaa
  • suolaa

Kuori ja pilko porkkanat paloiksi. Kuori ja lohko sipuli. Puolita valkosipuli leveyssuunnassa.

Nosta lapa sitten valurautapataan, kaada kirkas keitinliemi perään ja mausta liemi green harissa -mausteella, rosmariinilla, timjamilla. Lisää joukkoon pini nippu tuoretta persiljaa, porkkanan palat, lohkottu sipuli sekä valkosipulin puolikkaat. Rouhi joukkoon hieman suolaa.

Valkosipuli on upean näköinen leveyssuunnassa leikattuna ja antaa hyvin, muttei liikaa makua lihalle.

Anna hautua muutama tunti 120°C:ssa, kunnes olet valmis syömään. Liha saa muhia padassa vaikka useitakin tunteja, siitä tulee vaan koko ajan mureampaa.

Noin 20 minuuttia ennen ruokailua voit aloittaa risoton valmistuksen.

Suppilovahverorisotto

(4:lle)

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl voita
  • 3 dl risottoriisiä / arborio riisiä
  • 1 sipuli
  • yrtti-valkosipuliliemikuutio tai kasvisliemikuutio
  • n. 0,5 l vettä
  • 0,5 dl kermaa
  • palanen parmesania – n. 1 dl hienona raasteena
  • n. 1 dl kuivattuja suppilovahveroita liotettuina

Pistä kuivatut sienet likoamaan. Hienonna sipuli valmiiksi. Kuullota risottoriisiä voi-öljyseoksessa, kuitenkin niin ettei se saa väriä. Kun riisinjyvät alkavat olla läpikuultavia, lisää joukkoon sipulisilppu ja kuullota. Myöskään sipulin ei pitäisi ruskistua. Kaada joukkoon n. 1 dl lämmintä kasvislientä. Anna veden imeytyä riisiin melko matalalla lämmöllä. Lisää sitten taas hieman lisää lämmintä kasvislientä ja anna sen hiljalleen imeytyä riisiin. Risottoa ei voi sekoittaa liikaa, joten sekoittele sitä hyvin aina välillä. Jatka näin kunnes risotto on kypsää. Lisää joukkoon raastettu parmesan, kerma sekä kuiviksi rutistetut suppilovahverot ja sekoita. Anna hautua hetki ennen tarjoilua niin että kerma ehtii imeytyä risottoon. Tarjoile sitten heti.

Lammastuoremakkara-vuohenjuustorisotto

Lammasmakkara-vuohenjuustorisotto ©Hanna Stolt

Lammastuoremakkara-vuohenjuustorisotto

Tämän illan jämädinneri onnistui yli odotusten. Pakkasesta löytyi lammastuoremakkaraa sekä mökin puutarhasta poimittuja vihreitä papuja, jääkaapista vuohenjuustoa ja kaapista sopivasti Arborio-riisiä. Annoksesta riitti nyt reilut annokset meille kahdelle, mutta olisi sopinut myös alkupalaksi neljälle.

Jos haluat replikoida tämän herkkurisoton, tarvitset:

  • 2 salottisipulia
  • 2 dl Arborio-riisiä
  • loraus oliiviöljyä
  • 0,5 l kasvislientä (luomu kasvisliemikuutiosta)
  • 200 g lammastuoremakkaraa (Kuokkamies, Eat & Joy’sta)
  • n. 100 g vuohenjuustoa
  • parmesania
  • n. 2 dl vihreitä papuja pilkottuna
  • tuoretta timjamia (n. 1 tl lehtiä) ja rosmariinia (1-2 oksaa)
  • kuivattua timjamia
  • chilijauhetta
  • Green harissa-maustesekoitusta (SantaMaria)
  • Cayennepippuria
  • Mustapippuria
  • Paahdettuja pinjansiemeniä

Valmistus

Paista pilkotut lammasmakkarat öljytilkassa. Lisää sekaan tuoretta timjamia ja rosmariinia. Mausta chilijauheella, green harissa -mausteseoksella (sopii erinomaisesti lammasruokien kanssa!), cayennepippurilla ja lisää tarvittaessa kuivattua timjamia. Kun makkarat ovat kypsiä, siirry risoton valmistukseen. Voit myös tehdä multitaskingia jos siltä tuntuu ja valmistaa molempia samanaikaisesti.

Silppua salottisipuli hienoksi. Kuullota sipulia sekä riisiä öljytilkassa kunnes riisinjyvistä tulee läpikuultavia. Älä ruskista sipulia. Lisää pieni tilkka lämmintä kasvislientä, sekoita hyvin ja anna nesteen imeytyä. Lisää taas kasvislientä, sekoita ja anna imeytyä. Jatka tätä kunnes koko 0,5 l kasvislientä on imeytynyt riisiin ja riisi on tarpeeksi (muttei liian) pehmeää. Pilko nesteen imeytyessä vuohenjuusto pieniksi paloiksi. Kun neste on imeytynyt riisiin lähes kokonaan, lisää joukkoon pilkottu vuohenjuusto, pavut sekä makkaranpalat. Sekoita huolellisesti. Voit raastaa joukkoon parin kolmen peukun kokoisen palan verran parmesania.

Voit maustaa valmiin risoton rouhimalla joukkoon mustapippuria. Ohjeessa ei lue mitään suolasta, sillä tästä tuli riittävän suolaista sellaisenaan. Voit halutessasi varata suolamyllyn ruokapöytään :)

Tarjoile kuivalla pannulla paahdettujen pinjansiementen kera.

 

Ethän unohta mausteista ruokahaastetta? Aikaa on jäljellä vielä pari viikkoa!