Arkisto

Archive for heinäkuu 2011

Kermaiset kananrintafileet

Kermaiset kananrintafileet

Kermaiset kananrintafileet

Tein tänään kananrintafileitä uunissa mukaellen Anna Hallénin ohjetta kirjasta LCHF-husmanskost. Tämä oli todella maukas ruoka. Kastiketta voi höystää omilla lempimausteilla ja ensi kerralla lisään varmaan ainakin rosmariinia ja valkosipulia. Kastike ja fileet oli niin helppo valmistaa, että tätä tekee mielellään uudelleenkin.

Kermaiset kananrintafileet

3:lle

  • 0,5 pakettia pekonia
  • 4 dl vispikermaa
  • 2 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa
  • 2 rkl hienonnettua tuoretta timjamia (ei ollut, joten korvasin kuivatulla ja pienensin määrää)
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 3 kananrintafilettä
  • n. 1 dl pähkinäsekoitusta

Leikkaa pekoni paloiksi (n. 1 cm x 1 cm) ja paista pannulla rapeaksi. Lisää joukkoon kerma ja yrtit sekä mausteet. Kiehauta kerma ja anna hetken aikaa keittyä kokoon. Voitele uunivuoka ja nosta kananrintafileet vuokaan. Kaada kermaseos fileiden päälle ja paista 225°C:ssa n. 20 – 25 min. Tarjoile pähkinöiden kera.

Käytimme loput eilisestä kukkakaaliriisistä kanan lisukkeeksi, mutta yhtä hyvin kanan kanssa olisi voinut valmistaa esim. uunivihanneksia tai kukkakaalimoussea. Lisäksi söimme vielä loput fenkoligratiinista.

Koko annos

Koko annos

Kunnon aamupala kananmunasta

Kunnon aamupala

Kunnon aamupala

Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa vähän erilaista tapaa nauttia kananmunaa aamupalaksi. Ohje löytyi Ulrika Davidssonin kirjasta LCHF på mitt sätt. Ainoa moka minkä itse tein tänä aamuna oli, että laitoin majoneesia annokseen tuplasti, mutta ei sekään makua haitannut. Taisi olla unihiekkaa silmässä vielä. Ensi kerralla pitäydyn sitten alkuperäisen ohjeen mitoissa.

Yhteen annokseen:

  • 2 kovaksi keitettyä kananmunaa
  • 1 rkl majoneesia
  • 1 rkl hienonnettua ruoho- tai purjosipulia
  • suolaa ja mustapippuria
  • 3 eri väristä paprikan puolikasta
  • 2 kinkun siivua
  • (oma lisäykseni: salaattia)

Kuori ja pilko kananmunat. Sekoita joukkoon majoneesi ja silputtu ruohosipuli. Mausta oman maun mukaan suolalla ja mustapippurilla. Ohjeen mukaan kananmunaseos jaetaan paprikan puolikkaisiin ja tarjoillaan kinkun kera, mutta kuvasta näkyy oma versioni.

Syös usein kolmen kananmunaa aamupalaksi, mutta nekään eivät aina pidä nälkää kovin pitkälle. Tämä aamupala sen sijaan oli sopivan täyttävä ja majoneesista saatu rasva takaa sen, että kylläinen olo jatkuu pidempään. Oikein hyvä vaihtoehto perinteiselle omeletille tai paistetuille munille.

Majoneesi

Majoneesi

Majoneesi

Olen perusluonteeltani sellainen, että jotkut asiat alkavat ihan periaatteesta välillä ärsyttämään. Yksi näistä asioista on glukoosi ja ruokaostokset. Glukoosia ja/tai muita sokereita kun löytyy lähes joka ikisestä ruokapurnukasta ja ruoka-aineista joissa niitä ei olettaisi löytyvän. Viimeksi ruokaostoksilla piti hankkia majoneesia ja tapani mukaan aloin syynäämään sisällysluetteloita purkkien kyljessä. Sen lisäksi, että jokainen majoneesi sisälsi eri mittaisen listan kaikkia varmasti-tosi-terveellisiä E-numeroita, oli joka ainoassa purkissa lisänä myös glukoosia.

Ymmärrän, että glukoosin tarkoitus voi purkissa olla esim. säilyvyyden pidentäminen, mutta se ei tarkoita, että olisin asiasta yhtään tyytyväisempi. Lihatuotteisiin glukoosia lisätään lihatiskin myyjän mukaan, jotta väri säilyisi kauniimpana pidempään… Jostain syystä tämä glukoosin lisääminen joka paikkaan ottaa päähän ihan valtavasti ja päätinkin sitten jättää kaikki majoneesit kauppaan ja tehdä omani kotona, ilman sokeria tai lisäaineita. Paljastui, että majoneesin tekeminen on helppoa ja nopeaa joten onni onnettomuudessa (tai ärsytyksessä).

Tämä ohje on perusmajoneesille, jota voi hyvin maustaa oman maun mukaan, esim. sitruunalla tai valkosipulilla tai yrteillä. Ohje löytyi luottokeittokirjastani 100 parasta GI-ruokaa (Ulrika Davidsson & Ola Lauritzson).

Kotitekoinen majoneesi

n. 2 dl

  • 2 tl viinietikkaa
  • suolaa ja valkopippuria
  • 2 munankeltuaista (huoneenlämpöisinä!)
  • 1 tl dijonsinappia
  • 2 dl neutraalia kasviöljyä (käytin rypsiöljyä)

Huomaa, että kaikkien aineiden tulee olla huoneenlämpöisiä, muuten majoneesi juoksettuu ja koko homma menee plörinäksi. Mittaa kulhoon viinietikka sekä ripaus suolaa ja pippuria. Erottele keltuaiset valkuaisista ja sekoita keltuaiset ja sinappi viinietikkaan. Voit valmistaa majoneesin tehosekoittimessa, sähkövatkaimella tai käsin. Valuta sitten varovasti öljy joukkoon koko ajan sekoittaen, kunnes seos on sakeaa ja kermaisen pehmeää.

Itse käytin majoneesin tekoon blenderiä, jossa lasinen kannuosa, jotta näin koko ajan majoneesin koostumuksen. Jostain toisesta keittokirjasta ymmärsin, että majoneesin teossa tärkeää on, että sitä sekoitetaan koko ajan, keskeytyksittä. Blenderi on tähän loistava, koska sen päällä on pieni aukko josta öljyä voi sitten hiljalleen valuttaa joukkoon ilman, että sekoitusta joutuu keskeyttämään.

Kun majoneesi oli valmis, purkitin sen pieneen lasipurkkiin ja laitoin jääkaappiin käyttöä odottamaan.

Majoneesi on siitä loistava ruoka-aine, että siinä ei ole lainkaan hiilareita jos sen valmistaa ilman sokeria. Näin ollen se on erinomainen lisuke ruokiin varsinkin jos noudatat GI– tai LCHF-ruokavaliota.

Fenkoligratiini, lammaskebakot ja marjagino

Fenkoligratiini, lammaskebakot ja kreikkalainen salaatti

Fenkoligratiini, lammaskebakot ja kreikkalainen salaatti

Aiemmin tällä viikolla Kallen veli vaimoineen kävi meillä illastamassa. Tarjolla oli hieman eksoottisempi valikoima pääruokaa sekä sitten perinteisempiä makuja jälkkärinä. Fenkoligratiinin sekä lammaskebakoiden ohjeet löytyivät Ulrika Davidssonin kirjasta LCHF på mitt sätt (Bonnier Fakta). Pääruoan kanssa tarjoilimme kreikkalaista salaattia.

Fenkoligratiini

Fenkoligratiini

Fenkoligratiini

  • 3 fenkolia
  • 2 dl kermaa
  • 0,5 g sahramia (1 pss)
  • suolaa
  • valkopippuria
  • 2 dl parmesania raasteena

Laita nyt jo puutikut veteen likoamaan kebakkoja varten ja laita uuni lämpenemään 200°C:een.

Pese ja leikkaa fenkolit ohuehkoiksi siivuiksi. Kiehauta kerma sahramin kanssa kattilassa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon fenkoli ja sekoita hyvin.  Kaada seos voideltuun uuninkestävään vuokaan ja ripottele päälle parmesanraastetta. Paista uunin keskitasolla n. 20 min.

Lammaskebakot

Lammaskebakot

Lammaskebakot

  • 10-12 puutikkua
  • 500 g karitsanjauhelihaa (tai lammasta, molemmat käy)
  • 0,5 dl kermaa
  • 0,5 punasipulia tai 1 pieni
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä

Kuori ja hienonna valkosipuli ja punasipuli. Sekoita jauhelihan joukkoon kerma, valkosipuli, sipuli, hienonnettu rosmariini sekä suola ja pippuri. Muotoile massasta pötköjä ja ujuta puutikku pötköihin pituussuunnassa.

Paista kebakkoja öljyttyllä pannulla ja ruskista ne kauttaaltaan. Asettele kebakot sitten voideltuun uunivuokaan ja paista uunissa 10 min.

Kreikkalainen salaatti

  • Salaattia (esim. jääsalaatti + rucola)
  • oliiveja
  • punasipulia
  • feta-juustoa
  • tomaattia
  • punaista paprikaa
  • kurkkua
  • mustapippuria
Tähän en ajatellut sen kummemmin ohjetta kirjoittaa. Aineksia lisätään oman maun mukaan kunnes salaattia on riittävästi ja ainesten suhteet toisiinsa sopivat :) Tarjoillaan esim. extra virgin oliiviöljyn kera.
Marjagino © Hanna Stolt

Marjagino

Marjagino

  • Vadelmia
  • Mustikoita (käytin tarhamustikoita)
  • Valkosuklaata

Annostele marjat jälkiruokakulhoihin. Raasta päälle valkosuklaata. Paahda suklaa päältä kevyesti pienellä kaasupolttimella. Meillä loppui kaasupolttimen kaasu sopivasti puoliväliin ensimmäistä annosta :) Tämä on tosi herkullinen ja helppo jälkkäri ja kuten kuvasta näkyy, siitä saa helposti kevyemmän version jättämällä valkosuklaan yksinkertaisesti pois. LCHF ja GI-ruokavalioita noudattaville sopiva lisä voisi olla suklaan sijaan kermavaahto vaniljajauheella maustettuna.

LCHF-iltapalaa

Turkkilaista jogurttia, mustikkaa, ym

Turkkilaista jogurttia, mustikkaa, ym

Eilen illalla tein itselleni iltapalaksi ruotsalaisen lääkärin, Andreas Eenfeldtin LCHF-aamupalaehdotuksesta mukaelman eli turkkilaista jogurttia muilla herkuilla höystettynä. LCHF tulee sanoista Low Carb, High Fat eli vähän hiilareita, paljon rasvaa.

Jogurtti-iltapala yhdelle hengelle:

  • 4-5 rkl turkkilaista jogurttia
  • pieni loraus kermaa
  • tuoreita mustikoita
  • hampunsiemeniä
  • auringonkukansiemeniä

Normaalisti olisin lorauttanut tämän päälle vielä agavesiirappia tai hunajaa, mutta jätin sen makean herkun nyt siis pois :)

Kermaista turskaa ja kukkakaaliriisiä

Kermaista turskaa ja kukkakaaliriisiä

Kermaista turskaa ja kukkakaaliriisiä

Tänään herkuteltiin turskalla. Kukkakaaliriisi on erinomainen vaihtoehto tavalliselle riisille ja sopii hyvin niille, jotka haluavat välttää viljatuotteita. Kukkakaaliriisin ohjeen löysin uusimmasta keittokirjastani: LCHF-husmanskost (Anna Hallén, Bonnier Fakta). Tämä ateria on todella helppo ja vaivaton tehdä ja noudattaa niin GI– kuin LCHF-ruokavalioita. Alla oleva annos on kahdelle, tosin kukkakaaliriisistä riittäisi hyvin neljällekin.

Turska

  • 2 turskafilettä (400-500 g yhteensä)
  • kuivattua tilliä
  • suolaa myllystä
  • mustapippuria myllystä
  • kirveliä
  • cayennepippuria
  • provencale-yrttimausteseosta
  • 1-2 dl kermaa
  • voita vuoan voiteluun

Voitele uuninkestävä vuoka voilla. Aseta turskafileet vuokaan vierekkäin. Rouhi päälle suolaa ja mustapippuria. Ripottele sen jälkeen kalojen pinnalle loput mausteista oman maun mukaan. Cayennen kanssa kannattaa varoa, ettei tule turhan tulista kalaa. Kaada lopuksi kerma kalojen ympärille ja varovasti hieman kalojen päälle niin, etteivät mausteet kuitenkaan huuhtoudu kalojen päältä. Paista uunissa kypsäksi, noin 15-20 min.

Kukkakaaliriisi

  • 1 kukkakaali
  • n. 1 l vettä

Raasta kukkakaali raastinraudalla tai sähköisellä raastimella (esim. yleiskoneen) suurimmalla raastinosalla pieneksi raasteeksi. Kun kalat ovat kypsiä, kuumenna n. 1 l vettä esim. vedenkeittimessä ja kaada kukkakaaliraasteen päälle kulhoon. Anna kukkakaalin liota vedessä 10 sekuntia (kyllä, sekuntia) ja siivilöi vesi pois. Tarjoile välittömästi. Tämä on niiiin helppo ja maukas lisuke, että tulee jatkossa useamminkin esiintymään meidän ruokapöydässämme.

Kukkakaaliriisi

Kukkakaaliriisi

Viherkaali-yrttikanasalaatti

Viherkaali-yrttikanasalaatti

Viherkaali-yrttikanasalaatti

Ennen kesälomareissulle lähtöä tyhjensin jääkaappia ja tein meille kanasalaatit. Kalle oli alunperin marinoinut kanat niitä aiemmin mainittuja grilli-iltamia varten, mutta emme koskaan ehtineet kanaan saakka ennen kuin vatsat olivat jo ihan täynnä joten kanat olivat sopivasti marinoituneet tätä salaattia varten eivätkä nyt menneet hukkaan. Kaapista löytyi myös viherkaalia, joka sinänsä epäilytti vähän salaattiaineksena, mutta paremman puutteessa käytin senkin. Sama juttu vehnänoraan kanssa.

Kanan (3 rintafilettä) marinadiin oli käytetty:

  • tuoretta salviaa (muutama lehti)
  • tuoretta persiljaa (pieni nippu)
  • tuoretta tilliä (hiukan)
  • punaista tuoretta chiliä (hiukan)
  • timjamia (kuivattua)
  • rosmariinia (kuivattua)
  • oliiviöljyä ja varmaan pari lorausta muitakin öljyjä
  • pieni ripaus paprikajauhetta ja cayennepippuria

Mitään tarkempia määriä ei ole, mutta näistä sekoittamalla sai sellaisen sopivan paksun marinadin. Kaadoimme marinadin litran minigrip-pussiin ja kananfileet sinne sekaan. Näin marinadi pysyy hyvin lihan ympärillä ja maustaa tasaisesti. Salaattia varten paistoin kananfileet kokonaisina ja leikkasin ne sitten kahtia niin, että molemmat saivat 3 siivua. Tästä olisi kyllä riittänyt kolmellekin :)

Muut  salaatin ainekset:

  • 3 isoa lehteä viherkaalia
  • 6 varhaisporkkanaa (raastetaan)
  • 0,5 ruukullista vehnänorasta (revitään tai hienonnetaan)
  • puolikas kurkku

Mausteeksi: hunajaviinietikkaa ja balsamicoa. Tuoretta persiljaa. Suolaa ja mustapippuria maun mukaan.

Näistä nuo salaatit sai hyvin koottua. Ihan hyvä annos tuosta tuli ja niin viherkaali kuin vehnänoraskin toimivat aineksina ihan hyvin. Viherkaali maistuu raakana vähän ketunleivälle ainakin meidän makunystyröissä.

Tämä salaatti on erinomainen GI-ateria. Jos porkkanaraasteen korvaisi esim. kesäkurpitsalla tai tomaatilla niin annos olisi myös LCHF-ohjeiden mukainen. LCHF-ruokana tuon salaatin voisi nauttia kermaisen salaatinkastikkeen kera.