Arkisto

Archive for tammikuu 2011

Kookos-porkkanakeittoa ja piparjuurilohta

Aaah! Ihana viikonloppu!

Eilen käytiin ystäväpariskunnan luona syömässä ja jestas että saatiin herkkuruokia! Tarjolla oli lihafondueta niin herkullisilla lisukkeilla, etten ole varmaan yhtä hyvää fondue-settiä eläessäni syönytkään. Sain vinkin ohjeesta sekä ihanasta sirtuunaisesta risotosta joten omaa kokeilua pitäisi olla tulossa jahka kerkiämme. En malttanut räpsiä kuvia dinnerin keskellä ja sen sijaan keskityin ihanaan ruokaan ja hyvään seuraan :) Lämmin kiitos vielä Marzalle ja Petterille ihanasta illasta!

Tänään piti eilisen herkuttelun ja tuhdin liha-annoksen jälkeen vähän keventää. Päätinkin siis tyhjentää kilon verra porkkanaa eri patoihin ja kalaa uuniin. En tiedä pitikö tuo ”kevyempi” linja varsinaisesti, mutta hyvät oli sapuskat kuitenkin.

Alkuruuaksi tein meille kookos-porkkanakeittoa viimeisimmän KG-lehden (#1 tammi-helmikuu 2011) ohjetta mukaellen. KG-lehdessä on muuten todella hyvän näköisiä ohjeita, eivätkä suinkaan tarjoa mitään kaali-sellerikeittoja vaikka laihdutus lehden pääteema onkin.

Kookos-porkkanakeitto © Hanna Stolt

Kookos-porkkanakeitto

Kookos-porkkanakeitto

Ainekset

  • 1 tl rypsiöljyä
  • 1 sipuli
  • reilu 0,5 tl keltaista currya
  • reilu 0,5 tl punaista currya
  • 1 rkl tuoretta inkivääriä hienonnettuna
  • 500 g porkkanaa (luomu)
  • n. 5 + 5 dl vettä
  • 1 kasvisliemilkuutio (luomu)
  • 1 pkt Creamed coconut eli kookosta jota voi ostaa sellaisissa pahvipakkauksissa. Kookos on pakkauksiaa ilmatiiviissä muovipakkauksessa. Sis. pelkkää kookosta, toisin kuin esim. kookosmaito. Myös kookoskermaa 1 dl sopii tähän hyvin.
  • 0,5 tl mustapippuria myllystä
  • 1 tl timjamia
  • 1 tl rosmariinia

Koristeluun: kurpitsan siemeniä

Valmistus

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota kattilassa inkiväärin ja curryn kanssa pehmeäksi. Lisää kuoritut ja paloitellut porkkanat. Lisää 5 dl vettä ja murenna kasvisliemikuutio joukkoon. Hauduta porkkanat pehmeiksi.
  2. Soseuta porkkanat ja lisää kookostiiviste sekä vähitellen n. 5 dl vettä – kunnes koostumus on sopivan ohutta tai paksua. Jos käytät kookoskermaa, et todennäköisesti tarvitse yhtä paljon vettä. Mausta keitto mustapippurilla ja yrteillä. Myös korianteri sopii porkkanan kanssa erinomaisesti.
  3. Tarjoile kurpitsansiemenillä koristeltuna.

Erinomainen matalan GI:n ruoka!

Alkukeiton jälkeen meillä oli tarjolla lohta sekä karamelisoituja retiisejä ja mustia linssejä. Ohje on samasta lehdestä ”Alexin keittiössä” osiosta. Mielettömän hyvää ja helppo tehdä.

Piparjuurilohi © Hanna Stolt

Piparjuurilohi

Piparjuurilohi

Ainekset (4:lle):

  • 400 g merilohta
  • 200 g kylmäsavulohta siivuina
  • 80 g piparjuurituorejuustoa (Cantadou on ainoa mitä olen kaupasta löytänyt)
  • tuoretta tilliä
  • pussillinen (luomu) retiisejä
  • rosmariinia
  • hunajaa
  • oliiviöljyä
  • mustia linssejä

Valmistus

  1. Valmistele ensin lohet. Leikkaa nahaton, ruodoton lohi kahdeksaan yhtä suureen palaan ja mausta kevyesti suolalla. (Suolaa ei välttämättä tarvita tässä kohtaa, sillä kylmäsavulohi on itsessään jo todella suolaista). Pursota tai levitä tuorejuustoa päälle ja nosta tillinoksia pursotuksen päälle. Kääri paketti tiukasti kylmäsavulohiviipaleiden avulla ja kypsennä uunissa 160°C:ssa 15 min.
Lohipalat ennen kylmäsavulohen lisäämistä

Lohipalat ennen kylmäsavulohen lisäämistä

2. Kuullota puolitetut retiisit pienessä öljytilkassa ja lisää n. 1 rkl hunajaa sekä ripaus rosmariinia. Jätä retiisit al dente:ksi eli älä paista liikaa.

3. Keitä mustia linssejä ohjeen mukaan :) Meillä menee aina summamutikassa.

Valmis annos © Hanna Stolt

Valmis annos

Tämän kaiken lisäksi olin ahneuksissani tehnyt vielä kerran samasta lehdestä löydetyllä ohjeella porkkanalevitettä, mutta siitä jäi suurin osa syömättä ihan vaan siksi, että ruokaa oli niin paljon. Ihan kiva vaihtoehto voille leivän päällä.

Porkkanalevite © Hanna Stolt

Porkkanalevite

Porkkanalevite

Ainekset (alkuperäistä ohjetta mukaellen)

  • 250 g (luomu) porkkanoita
  • 100 g manteleita
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 pieni valkosipulinkynsi
  • 0,5 sitruunan mehu
  • ripaus juustokuminaa ja suolaa

Valmistus

  1. Kuori, pilko ja höyrytä porkkanat.
  2. Aja monitoimikoneen terällä mantelit tasaiseksi jauheeksi. Lisää joukkoon porkkanat ja aja tasaiseksi tahnaksi. Lisää öljy ohuena vanana koneen käydessä.
  3. Mausta hienonnetulla valkosipulinkynnellä ja puolikkaan sitruunan mehulla sekä suolalla ja juustokuminalla.

Tämä on hyvä matalan GI:n ohje, toisaalta leipä ei siihen ruokavalioon kuulu joten jonkin muun kanssa syötäväksi.. Tätä voisi pitää esimerkiksi dippinä vihanneksille.

Raakasuklaata © Hanna Stolt

Raakasuklaata

Jälkkäriksi meillä oli raakasuklaata, jonka aiemmin tänään tein. On hauskaa miten erinäköisiä suklaista tulee eri sovelluksilla ja muoteilla. Tästä kuvassa nähtävästä versiosta jätin vaalean kerroksen pois ja käytin erilaista suklaamuottia. Aika herkkua.

Ensimmäinen raakasuklaakokeilu

Raakasuklaakonvehti © Hanna Stolt

Raakasuklaakonvehti

Päätin tänään sitten kokeilla raakasuklaan valmistusta itse. Viimeksihän Kalle teki ihan superhyvää raakasuklaata, mutta ohje jäi kyllä herran omaan päähän. Tänään Kallen lähtiessä uimaan, pistin itse pienen suklaatehtaan pystyyn. Aika hauskaa touhua, tähän voisi helposti jäädä koukkuun!

Suklaa #1 Ainekset

  • 150 g kaakaovoita
  • 2 rkl ruusunmarjajauhetta
  • 1 rkl lucumajauhetta
  • 2 rkl macajauhetta
  • 5 rkl raakakaakaojauhetta
  • 3 rkl murskattua cashew-pähkinää
  • 2 rkl goji-marjoja
  • 2 rkl luomuhunajaa
  • ripaus suolaa, vaniljajauhetta ja cayennepippuria

Ja valmistus:

Kaakaovoi © Hanna Stolt

Kaakaovoi

Murskaa ensin kaakaovoi pieniksi paloiksi. Kaada murskattu kaakaovoi sitten vesihauteeseen ja anna sulaa. Varo ettei vettä roisku pisaraakaan voihin, sillä vesi saa seoksen menemään sekunneissa sellaiseksi möykyksi, että saat aloittaa koko homman alusta. Tämä pätee koko prosessin ajan. Metalliastiat ovat hyviä vesihauteen tekemiseen, sillä astia lämpenee hyvin kauttaaltaan ja voi sulaa nopeammin.

Kaakaovoi vesihauteessa © Hanna Stolt

Kaakaovoi vesihauteessa

Kun voi on sulanut, kaada joukkoon ruusunmarjajauhe ja sekoita hyvin. Nostele sitten seosta ohuelti suklaamuottien pohjalle ja nosta pakkaseen jähmettymään.

Ruusunmarjajauhe

Ruusunmarjajauhe

Ruusunmarja-kaakaovoiseos

Ruusunmarja-kaakaovoiseos

Nosta astia vesihauteesta. Sekoita siten kaakaovoihin loput kuivat aineet ja sekoita hyvin. Seos on nyt melko lämmintä, ja hyvän suklaatekstuurin saamiseksi se olisi hyvä temperoida. Koska en (vielä) omista temperointialustaa, eli marmorilevyä, kokeilin temperointia ihan siinä samassa kupissa. Lämpötila oli päälle kolmenkymmenen joten aloin sekoittelemaan seosta niin että se jäähtyisi vähän nopeammin. Suklaaseos temperoidaan 27°C:een jonka jälkeen se nostetaan takaisin vesihauteeseen ja lämmitetään uudestaan 32°C:een.

Kuivat ainekset

Kuivat ainekset

Samalla voit maustaa suklaata lisäämällä hunajan sekä mausteet (suola, vaniljajauhe ja cayennepippuri). En käyttänyt paljoa cayennea, vain niin että se hieman antaa makua, mutta ei ole tunnistettavissa. Vaniljajauhetta käytin noin maustemitallisen verran.

Nosta seuraavaksi (suklaan jäähtymistä odotellessa) suklaamuotti pakkasesta. Ensimmäisen ohuen kerroksen pitäisi olla jähmettynyt.

Ensimmäinen kerros suklaata on jähmettynyt pakkasessa

Ensimmäinen kerros suklaata on jähmettynyt pakkasessa

Kun suklaaseos on temperoitu ja lämpötila on takaisin 32°C:ssa, voit nostella suklaan muotteihin esim. lusikkaa apuna käyttäen. Sen jälkeen muotti laitetaan pakkaseen ja annetaan jäähtyä 20-30 min. Suklaata voi säilyttää pakkasessa tai jääkaapissa muutamia viikkoja.

Valmiista suklaapaloista tulee kivan näköisiä kun päällä on ohuelti vaaleampaa suklaata.

Valmis suklaa

Valmis suklaa

Puraisu paljastaa suklaakonvehdin sisältä paljon pureskeltavaa :)

Puraistu pala raakasuklaata © Hanna Stolt

Puraistu pala raakasuklaata

Lohta ja höyrytettyjä vihanneksia

Lohta ja höyrytettyjä kasviksia © Hanna Stolt

Lohta ja höyrytettyjä kasviksia

Viikon ruoka on ilmeisesti lohi. Sitä on nyt syöty ahkerasti, mutta kun se maistuu vaan niin hyvälle! Viime aikoina lohesta on tullut meillä ihan perus iltapalaakin. Lohen päälle mausteita ja uuniin. Sitten vähän salaattia vierelle ja mutustelemaan. Ennen nukkumaanmenoa ei kannata paljoa hiilareita popsia joten siinäkin mielessä tämä on ihan passeli iltapala.

Tänään kuitenkin tehtiin dinneriä eikä iltapalaa ja ohje on hyvin simppeli. Listalla oli uunissa paistettua lohta ja höyrytettyjä kasviksia sekä kermakastike.

kasvikset

vihannekset

Höyrytetyt vihannekset

  • 1 fenkoli
  • 3 porkkanaa
  • 1 kesäkurpitsa
  • 3-4 kevätsipulin vartta (vihreää osaa)
  • timjamia
  • rosmariinia
  • 1 limen mehu

Lisää keitinveteen timjamia, rosmariinia ja purista yhden limen mehu. Suikaloi Kaikki vihannekset ja hienonna sipuli. Laita porkkanat ja fenkolit kattilaan vähän sen jälkeen kun kala on pantu uuniin. Loppuvaiheilla voit lisätä kattilaan kesäkurpitsan ja sipulin.

Tällä kertaa meillä kasvikset höyrystyivät juuri sopivan kauan ja jäivät al denteksi. Liian pehmeäksi keitetyt tai höyrystetyt kasvikset eivät oikein maistu enää miltään, mutta al dente-kypsennetyissä on sopivasti purtavaa ja paljon makua.

Kastike

  • tilkka oliiviöljyä
  • n. 2 dl kermaa
  • tuoretta inkivääriä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 tl sambal oelek
  • paprikaa
  • Hackmann/Santa Maria Touch of Sea kalamausteseos

Kuullota pienessä oliiviöljytilkassa hienonnettu valkosipuli sekä raastettu tuore inkivääri. Lisää joukkoon sambal oelek ja sekoita. Lisää sitten kerma, sekoita ja anna hautua. Mausta paprikamausteella sekä Santa Marian mausteseoksella. Jos kaapista ei löydy juuri tuota Santa Marian seosta, tässä sen aineksia joita voi kattilaan lisäillä: sahrami, fenkoli, rosépippuri, tillinsiemen..

Lohi

Lohen valmistus ei juuri tämän helpompaa voisi olla. Nosta lohifile pellille tai uunivuokaan ja ripottele päälle:

  • suolaa
  • valkopippuria
  • kirveli
  • cayennepippuria

Paista 200°C:ssa kypsäksi.

Jäipä tästä herkullisen näköinen lounasboksikin huomiselle. Teen ylipäätään mielelläni aina vähän reilumman satsin ruokaa kotona niin, että saan siitä töihin päiväksi tai pariksi eväät niin saan syötyä edullisemmin, terveellisemmin ja herkullisemmin pitkin viikkoa.

lohta lounaaksi

lohta lounaaksi

Kunnon aamupala

6 munan omeletti @ Hanna Stolt

6 munan omeletti

Viikonloppuna on ihan luksusta kun ehtii rauhassa tekemään ja nauttimaan aamupalansa. Viime lauantaina koottiin seuraavanlainen setti:

  • 0,5 tuoretta ananasta
  • 6 munan omeletti
  • vastapuristettua omena-inkiväärimehua
  • pressokahvit
0,5 tuoretta ananasta

0,5 tuoretta ananasta

omena-inkiväärimehu

omena-inkiväärimehu

Omena-inkiväärimehuun meni mehulingolla 4-5 omenaa ja pikkurillin pään kokoinen pala tuoretta inkivääriä. Itse käytän n. peukun kokoisia paloja välillä, mutta Kalle tykkään vähän miedommasta :) Ihan parasta mehua!

munakas

munakas

Munakkaaseen (kahdelle) meni:

  • 6 kananmunaa
  • ripaus kirveliä, mustapippuria ja suolaa
  • kourallinen kirsikkatomaatteja
  • loraus maitoa
  • n. 1 dl juustoraastetta

Tämä on varmaan ihan tuttua juttua kaikille, mutta kirjoitanpahan auki kuitenkin: sekoita munat ja loraus maitoa vispilällä. Lisää mausteet ja sekoita. Kaada öljytylle paistinpannulle ja anna paistua miedolla lämmöllä kunnes pinta alkaa jähmettyä. Lisää päälle puolitetut kirsikkatomaatit ja juustoraaste. Paista kypsäksi.

Munakkaat on parhaita aamupaloja. Pitävät nälän, ovat terveellisiä ja ovat oikeastaan myös tosi helppotekoisia.

Höyrytettyä kasvistagliatellea ja kuharullia + kuningatarpiirakka

Kasvistagliatelle ja kuharulla © Hanna Stolt

Kasvistagliatelle ja kuharulla

Höyrytettyä kasvistagliatellea ja kuharullia oliivitapenadella

Tänään tehtiin pitkästä aikaa kasviksia höyryttämällä. Pitäisi harrastaa höyryttämällä kypsentämistä useamminkin. Se on niin helppoa, mutta jotenkin mielikuvissa ainakin itselläni jotenkin muka työläämpä kuin keittäminen, mutta eihän se pidä paikkaansa. Kasvisten kanssa erityisen kivaa on, että höyryttämällä ne säilyttävät värinsä paremmin ja ennen kaikkea vitamiinit ym. tärkeät aineet.

Tämä ruoka jälkiruokineen on todella sieltä helppoa ja nopeaa -päästä.

Tarvitset (annos kahdelle)

  • 2 porkkanaa
  • 1 kesäkurpitsa
  • 1 lime/sitruuna
  • 3 kevätsipulin vihreää osaa
  • n. 1 rkl timjamia ja 1 rkl rosmariinia tai pari tuoretta rosmariinin oksaa
  • suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä
  • 2 kuhafilettä
  • mustaa oliivitapenadea

Valmistus

Kuumenna uuni 200°C:een.

Sivele kuhafileiden päälle oliivitapenadea ja rullaa ne. Voit kiinnittää rullat cocktail-tikuilla niin että pysyvät kunnolla kiinni.

Suikaloi porkkanat ja kesäkurpitsa pituussuunnassa kuorimaveitsellä ja hienonna kevätsipuli. Laita kaikki kasvikset höyrytyskattilaan. Purista limen tai sitruunan mehu kattilaan veden joukkoon. Lisää veteen myös rosmariini ja timjami.

Pane kalarullat uuniin ja nosta kattila liedelle täydellä teholla. Kalarullat kypsenevät kutakuinkin samassa ajassa kasvisten kanssa, eli n. 15 minuutissa. Kun vihannekset ovat valmiita, sekoita joukkoon varovasti hieman oliiviöljyä (pari tl) ja mausta mustapippurilla ja suolalla makusi mukaan.

Tarjoile heti. Voit koristella tuoreella salaatilla tai esim. auringonkukan versoilla.

Tämä ruoka on matalahiilihydraattinen ja varmaan myös täyttää paleo-ruokavalionkin vaatimukset. Ainoa mistä en mene ihan takuuseen on oliivitapenade. Oliivitapenade on muutenkin aika vahvan makuista joten jos ei oliiveista niin välitä, voi sen tässä ohjeessa korvata hyvin esim. punaisella tai vihreällä pestolla. Myös aiemmassa kampelarullareseptissä oli herkullinen katkaraputäyte jota voisi tässä käyttää.

Kuningatarpiirakka © Hanna Stolt

Kuningatarpiirakka

Kuningatarpiirakka

Jälkkäriksi tein mielle kuningatarpiirakkaa, jota maisteltiin Jannen ja Annan seurassa. Tein kerrankin pienen piiraan, josta tuli juuri sopivasti meille neljälle. Tästä riittäisi kyllä 6-8:llekin sellaiset sievät palat :)

Tarvitset

  • 100 g voita
  • 2,5 rkl sokeria
  • vähän reilu 2 dl spelttijauhoja
  • pari rkl maizenaa / perunajauhoja
  • n. 2 dl mustikkaa
  • n. 2 dl vadelmaa

Nypi voi, sokeri ja spelttijauhot tasaiseksi taikinaksi käsin. Painele taikina pieneen piirasvuokaan, mutta jätä hiukan taikinaa murustettavaksi piiraan päälle. Ripottele maizenaa tai perunajauhoja ohuelti piiraan pohjalle. Maizenan ansiosta piiraasta ei tule vetinen marjojen sulaessa tai vetistyessä. Ripottele sitten murupohjan päälle mustikkaa ja vadelmaa sekaisin. Murusta lopuksi piiraan päälle loppu taikina. Paista 200°C:ssa kunnes taikinareuna saa kullanruskean sävyn, n. 15-20 min (riippuu miten korkea/matala vuoka, joten kannattaa seurata tilannetta uunin luukusta).

En lisännyt piirakan täytteeseen sokeria, sillä marjat olivat itse pakastettuja ja niihin oli jo lisätty sokeria. Jos käytät sokerittomia marjoja, voit lisätä hieman sokeria marjojen päälle.

Chorizo-makkarakastike ja Runebergin tortut

Chorizo-makkarakastike - valmis annos © Hanna Stolt

Chorizo-makkarakastike - valmis annos

Chorizo-makkarakastike

Tänään syötiin päivälliseksi spelttipastaa ja Chorizo-makkarakastiketta. Kastike oli tähän mennessä tehdyistä ihan ehdoton ykkönen ja haastattelinkin Kallea heti ruuan jälkeen, jotta sain ohjeen kutakuinkin tallennettua myös muistiin :) Kun kokkina toimii Kalle, on ohjeessa myös paljon eri mausteita ja öljyjä. Voit kuitenkin ihan hyvin käyttää vain yhtä, tai osaa niistä. Listasin kuitenkin kaikki niin että alkuperäinen ohje jää kokonaisena talteen niin täsmällisesti kuin se nyt on mahdollista. Ohjeesta tulisi sopivasti 3-4 hengelle.

  • 4 raakamakkaraa: chorizoa (Eat & Joy:sta)

    Nomu Pork Rub

    Nomu Pork Rub

  • 2 porkkanaa
  • 0,5 punaista (espanjan) paprikaa
  • 0,5 pussia kevätsipulia (n. 3 kevätsipulin vihreät osat)
  • 2 pientä / 1 iso valkosipulin kynsi
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • loraus kermaa
  • pikkurillin kokoinen pala tuoretta inkivääriä
  • vajaa tlk vettä (n. 3 dl, voit huuhtoa vedellä loput tomaattimurskasta pataan)
  • ruokaöljyjä: oliivi, chili, auringonkukka ja avocado (kaikkia pikkuisen)
  • cayennepippuria
  • savupaprikamaustetta (ostettu Hakaniemen kauppahallista)

    Savupaprika ja Fruits Alfresco

    Savupaprika ja Fruits Alfresco

  • Nomun pork rub -maustetta
  • kuivattua salviaa
  • vähän timjamia
  • mustapippuria ihan vähän
  • Fruits Alfresco maustesekoitusta (sisältää aurinkokuivattua tomaattia, mustapippuria, paahdettua valkosipulia, oliivia, paprikaa, basilikaa, punasipulia ja vehnäorasta. Mausteseos on ostettu Herkusta ja on yksi ahkerimmin käytetyistä meidän keittiössä.)

Varaa parmesania niin, että voit raastaa sitä valmiin annoksen päälle, ja erilaisia salaatteja koristeluun. Esimerkiksi rucola ja mizuno ovat hyviä ja nättejä. Meillä oli tällä kertaa myös auringonkukan versoja.

Valmistus

1) Kuullota vihannekset ja valkosipuli öljytilkassa. Voit käyttää öljysekoitusta tai valita yhden ruokaöljyn millä kuullottaa.

2) Lisää raakamakkarat ja mausteet. Paista makkarat melko kypsäksi.

3) Lisää tomaatipyre/sose, vesi ja kerma. Anna hautua miedolla lämmöllä.

5) Tarjoa täysjyväpastan kera. Koristeluun parmesanraastetta ja erilaisia salaatteja – esim. rucolaa ja mizuno salaattia.

Jälkkäriksi oli tarttunut Herkusta Fazerin Runebergin tortut ja espressot. Oli muuten hyvää – juuri sopivasti kostutettua ja hyvää. Riitti taas yhdeksi vuodeksi eteenpäin :)

Runebergin torttu ja espresso © Hanna Stolt

Runebergin torttu ja espresso

Jos muuten olet kiinnostunut itse leipomaan Runebergin torttuja, sain joskus yläasteella luokkakaveriltani Ulriikalta tämän alla olevan ohjeen joka on toiminut ihan hyvin ne kerrat kun olen itse tullut Runebergin torttuja tekemään. Kiinnostus ruuanlaittoon on siis aika kaukaa nuoruudesta lähtöisin :)

Runebergin tortut

12-16 kpl

  • 1,5 dl / 150 g sulatettua rasvaa (voita)
  • 1 muna
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl kahvikermaa
  • 1 dl kuorineen jauhettua mantelia
  • 2 dl korppujauhoja
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Päälle punaista hilloa ja tomusokeri-vesikuorrutusta.

Valmistus

1) Uuni 225°C

2) Sulata rasva.

3) Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi

4) Lisää kahvikerma, sekoita.

5) Lisää mantelit, korppujauhot ja rasva. Sekoita kaapimella.

6) Lisää vehnäjauho-leivinjauheseos

7) Jaa paperivuokiin, paista uunin keskitasossa n. 15 min.

8) koristele.

Tässä ohjeessahan ei nyt kostutuksesta tai karvasmantelista puhuta mitään. Karvasmantelia voit lisätä tipan taikinan joukkoon makua antamaan, kostutukseen puolestaan voi käyttää arrakkipunssia tai rommia. Rommi kannattaa käyttää niin että kiehautat vesitilkan, sulatat siihen hieman sokeria ja lisäät rommin joukkoon (1 dl vettä, 1/4 dl sokeria ja pari rkl rommia).

Tomusokeri-vesikuorrutuksen ohjeen voit tarvittaessa napata vaikka joulupipariohjeeni lopusta. Jos haluat notkeampaa tomusokerikuorrutusta, jätä valkuainen pois ohjeesta niin kuorrutus ei kovetu niin kovaksi.

Alkuperäinen Runebergin torttujen ohje Ulriikalta © Hanna Stolt

Alkuperäinen Runebergin torttujen ohje Ulriikalta

Voilevite

Voilevite © Hanna Stolt

Voilevite

Jos et, kuten minä, halua syödä kaupan margariineja – tämä ohje on sinulle. Silloin kun syön leipää, käytän sen päällä voita. Margariinit jäävät kaupan hyllylle, kiitos muutamankin artikkelin jonka olen aiheesta lukenut. Lyhyesti: en suosittele margariinin käyttöä kenellekään.

Paatos sikseen, voi on kuitenkin aika hankalakäyttöistä. Pää syy tähän on, että se on ihan kovaa heti jääkaapista otettuna. Olen luonut oman ”margariinini” eli helposti levittyvän voilevitteen ystäväni Marlenen vinkin pohjilta. Sekoitan voihin kasviöljyä ja vettä, lopuksi maustan tarvittaessa suolalla. Helppoa kuin mikä.

Hankin Stockalta Frigoverren lasipurkkeja jotka ovat vähän voipaketin mallisia niin että rasiasta tulee enemmän voirasia ja esteettisempi.

Tarvitset

  • 500 g voita
  • 2 dl kasvisöljyjä (käytän itse esim. 1 dl auringonkukansiemenöljyä tai rypsiöljyä, 0,5 dl avocadoöljyä ja 0,5 dl hamppuöljyä)
  • 1 dl vettä
  • suolaa

Anna voin pehmentyä huoneenlämmössä. Vatkaa se sitten sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi ja sekoita samalla hiljalleen joukkoon kasviöljy. Kun massa on tasaista, sekoita joukkoon vesi. Vatkaa hetken aikaa kunnes seoksesta tulee hieman kuohkeaa. Mausta halutessasi suolalla. Itse rouhin joukkoon vähän suolaa, mutta paljon tämä ei vaadi.

Purkita ja laita jääkaappiin.

Sesaminsiemenöljystä tulisi varmaan myös hyvää ja Marlenen vinkki oli lisätä voihin yrttejä tai valkosipulia (tai molempia). Monikäyttöistä siis. Tästä annoksesta tulee n. 2 tavallisen voipaketin verran tavaraa joten ohje kannattaa puolittaa jos voita ei paljon kulu.